Tilitoimisto Hämeenlinna

Paperien pyörittämisestä liiketoiminnan pyörittämiseen
Yhdessä kohti menestystarinoita

Olemme hyvin asiakaslähtöisiä, mikä tarkoittaa että palvelemme jokaista asiakasta yksilöllisesti tarpeen mukaan. Yli 30 vuoden kokemuksellamme näemme, että vaikka tilitoimistomaailma on monessa suhteessa muuttunut ja ennen kaikkea digitalisoitunut, on tilitoimiston ja asiakkaan suhde edelleenkin pohjimmiltaan ihmisten välistä toimintaa. Onnistuakseen tämä vaatii luottamusta ja rohkeutta esittää tyhmiäkin kysymyksiä. Me autamme asiantuntemuksellamme asiakkaitamme tekemään viisaita valintoja ja luottamaan siihen, että asiat on hoidettu niin kuin niiden kuuluukin.

Tässä tehtävässä arvostamme paitsi asiakkaitamme, myös omia työntekijöitämme. He ovat kuitenkin viime kädessä niitä, joiden päässä tilinpidon ja henkilöstöhallinnon osaaminen on. Panostamme jatkuvaan oppimiseen ja työhyvinvointiin ja arvostamme jokaista työntekijäämme yksilönä. Ehkä juuri siksi meillä on ollut ilo saada riveihimme hyvin sitoutuneita ammattilaisia. Tämä palvelee myös asiakkaita, sillä tällä tavoin tunnemme toisemme ja asiakkaan liiketoiminnan, joka tehostaa yhteistyötämme.

Yhteistyöstä
asiakkaidemme sanoin

"

Meillä on asiaa

palkkaa vai osinkoa

Palkkaa vai osinkoa?

Kannattaako nostaa ennemmin palkkaa vai osinkoa? Kysymys, johon törmäämme säännöllisesti joka vuosi. Tämän kirjoituksen aikana on tarkoitus tarkastella tätä kysymystä eri näkökulmista.

Lue lisää »
Milloin tarvitaan tilintarkastaja?

Milloin tarvitaan tilintarkastaja?

Tilintarkastusvelvollisuudesta säädetään tilintarkastuslain 2 luvussa. Tämän mukaan tilintarkastaja voidaan jättää valitsematta, jos sekä päättyneellä että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella on täyttynyt enintään yksi seuraavista:

Lue lisää »

Meidät saa kiinni,
olemme täällä teitä varten