Ajankohtaista

Asiakastarina: Kumppanuutta, joka kasvaa tarpeen mukaan – Loimua & Angelma & Mäkelä

Kun Riku Sauso aloitti vajaa vuosi sitten talousjohtajana Loimualla, edessä olivat isot saappaat täytettäväksi. Hänen edeltäjänsä oli toiminut tehtävässä 20 vuotta.

Rikulla on vahva tausta suomalaisesta raskaasta teollisuudesta mm. Outokumpu-konsernista, jossa hän työskenteli talousjohdon tehtävissä. Lisäksi vuosina 2018–2020 hän oli mukana autoteollisuuden teknologiayrityksessä – ja tuolloin ensimmäistä kertaa tehtiin yhteistyötä Angelma & Mäkelän kanssa.

Yhteistyön juuret: kokonaisvaltaista taloushallintoa

Teknologiayrityksessä Angelma & Mäkelä vastasi koko taloushallinnosta. Yhteistyö toimi tiiviisti ja tuloksellisesti.

Loimualla tilanne oli aluksi erilainen. Taloushallinto oli pitkälti edellisen talousjohtajana Loimuan oman organisaation omissa käsissä. Rikun aloittaessa yhteistyö Angelma & Mäkelän kanssa kuitenkin laajeni ja syveni nopeasti.

”Olette olleet vasen puolustaja – nyt toivoisin, että olisitte koko kentällinen maalivahdista puolustukseen.”

Toiveeseen vastattiin. Angelma & Mäkelän Jukka ja Minna sitoutuivat kasvattamaan myös oman tiiminsä osaamista, jotta yhteistyö vastaisi Loimuan kasvaneisiin ja monipuolistuneisiin tarpeisiin.

Vuoden yhteistyön jälkeen Riku kuvaa kokonaisuutta yhdellä sanalla: kumppanuus.
Kyse ei ole ostopalvelusta – vaan yhteisestä tekemisestä.

Tarve laajemmalle asiantuntijuudelle

Yhteistyö lähti liikkeelle reskontrasta, mutta laajeni nopeasti kattamaan osittain tai kokonaan muitakin osa-alueita:

  • kirjanpidon
  • tilinpäätösprossin
  • verotuksen erityiskysymykset
  • taloushallinnon laajemman kehittämisen

Rikun mukaan vaihtoehtona olisi ollut tehdä enemmän itse – mutta ratkaisu toimia yhdessä ulkoisen kumppanin kanssa on osoittautunut oikeaksi.

”He pysyvät alallaan ajan tasalla ja kouluttautuvat jatkuvasti. Uusin tieto on käytettävissämme. Tähän mennessä Angelma & Mäkelä on suoriutunut äärimmäisen hyvin.”

Loimuan nimetty kirjanpitäjä Angelma & Mäkelältä saa erityiskiitosta osaamisestaan ja ammattimaisesta otteestaan.

Arjen yhteistyö: läsnäoloa ja saatavuutta

Yhteistyö ei ole etäinen ulkoistus, vaan aktiivinen osa arkea:

  • Kuukausittaiset seurantapalaverit
  • Angelma & Mäkelän asiantuntija työskentelee tarpeen mukaan Loimuan tiloissa
  • Erinomainen tavoitettavuus

Saatavuus ja reagointikyky ovat olleet keskeisessä roolissa erityisesti muutostilanteessa.

Rikun mukaan Angelma & Mäkelä sopii Loimuan tilanteeseen ja tarpeeseen:

”Meillä Loimualla oli ja on tietynlainen tarve – Angelma & Mäkelä on pystynyt vastaamaan siihen, vaikka toimeksianto on erittäin monipuolinen ja alati muuttuva. He taipuvat moneen, ja kaikki on mennyt mainiosti.”

Jaa artikkeli:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Meidät saa kiinni,
olemme täällä teitä varten

Evästeiden käyttö
Angelma & Mäkelä

Käytämme verkkosivuillamme selaimeen tallennettavia evästetiedostoja, joiden ensisijaisena tarkoituksena on parantaa kävijän käyttökokemusta sivustolla sekä analysoida ja parantaa sivuston toimivuutta ja sisältöä.

Tietosuojaseloste

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulee olla hyväksyttynä, jotta voimme tallentaa valitsemasi evästeasetukset ja muut valinnat. Välttämättömien evästeiden avulla varmistamme sivustomme luotettavan toiminnan.

Välttämättömien evästeiden käytön voit estää ainoastaan selaimesi asetuksissa.

Analytiikkaevästeet

Google Analytics
Analysoimme Google Analyticsin avulla virhetilanteita, käyttömääriä ja liikennettä verkkosivuillamme. Sallimalla nämä evästeet autat meitä kehittämään sivustoamme.

Google Analytics siirtää tietoja EU:n ulkopuolelle.

Markkinointievästeet

Sanoma retargeting

Käytämme Sanoman retargeting-evästettä markkinoinnin kohdentamiseen sivustomme kävijöille.